Sivut

lauantai 15. lokakuuta 2016

Ihanat naiset Avonin illassa

Viime viikolla vietettiin kansainvälistä tyttöjen päivää. Jotenkin puun takaa tuli koko teema, en ollut osannut tällaiseen virittäytyä etukäteen ollenkaan, vaan totesin aamulla sosiaalisen median olevan tyttöjen päivää pullollaan. Hienon tavan juhlistaa tätä päivää tarjosi JKL-Blogien yhteinen AVON-bloggaajailta. Kiitos illan järjestämisestä JKL-Blogien puuhanainen eli Hannamaria-blogin Hanna, AVON -aluemyytipäällikkö Miia Keskinen sekä Nainen tummissa -blogin Minttu-Maaria!

Avon ei ollut minulle ennestään kovin tuttu, nimen olin kuullut ja vähän tiesin mistä on kyse. Itse tuotteista ei ole aiempaa kokemusta. Olikin ihan mielenkiintoista kuulla Avonin maajohtajan, Eeva Niinimäen esitys toiminnan juurista ja nykytilanteesta. Avon on kansainvälinen brändi, joka on aloittanut taipaleensa jo 130 vuotta sitten. Suomen toiminnalla on toki hieman lyhyempi historia. Eeva kertoi meille myös hyväntekeväisyystyöstä, sekä tavoitteesta mahdollistaa maailman naisille parempi toimeentulo tuotteita myymällä. Tyttöjen päivän iltana oli ihan hyvä suoda hetki sillekin ajatukselle, että kaikilla "siskoilla" ympäri maailman ei ole samanlailla mahdollisuuksia työssä käymiseen ja oman palkkansa ansaitsemiseen kuin meillä täällä. Varsin hohdokkaan kuvan kauneuskonsulttinan toimimisesta saa Avonin tuoreesta videosta This is Boss Life :).

Illan onnistumisen eteen oli kyllä nähty huikeasti vaivaa. Tuotteita oli laitettu esille kauniisti, tarjoilupöytä notkui herkkuja (ja skumppaa..), paikalla oli tuotteita tuntevia tiiminvetäjiä sekä kaksi meikkaajaa, joiden avulla sai tuntumaa tuotteisiin. Miten voi muuten olla niin hyvää suklaakakkua! Siinä oli kuulemma vielä punajuurtakin...

Iloinen uutinen oli Avonin ja Kenzon yhteistyö. Minulla on ennestään joku Kenzon tuoksu ja esittelyä kuunnellessa jo tuumin että sitä nyt ainakin pitää testata. Kuinka ollakaan kyseinen Life-tuoksu löytyikin sitten lahjakassista, jonka saimme tilaisuudesta mukaan. Samaten sieltä löytyi silmämeikin pohjustusvoide, joka on Suomessakin päätynyt mm Kauneus- ja terveys -lehden sekä Demin suosittelemaksi tuotteeksi. Mahtavaa päästä näitä testaamaan, kiitos! Kokeilin tapahtumassa myös mattahuulipunaa, joka päätyy tilauslistalle, sekä sain hyvät vinkit meikin pohjustustuotteista.

Hienointa illassa oli se, että sain jakaa sen tyttäreni kanssa. Tämä olikin vähän yllättävä käänne, joka sai alkunsa kun meilailin Minttu-Maarian kanssa aiemmin päivällä ja hän viestitti että peruutusten vuoksi tapahtumassa on vielä tilaa, ota joku ystävä mukaan jos haluat. Niinpä houkuttelin mukaan lukion toista luokkaa käyvän tyttären, joka suostuikin reilun puolen tunnin varoitusajalla hyppäämään kyytiin. Olisiko tyttöjen päivää tämän paremmin voinut juhlistaa, eipä tule mieleen! Taitaa vaan käydä niin, että tilauskuponkiin täytyy naputella rivi jos toinenkin. Yhteistuumin siis päätettiin antaa Avonille mahdollisuus ja hankkia joitakin tuotteita kotiin asti kokeiltavaksi.

Todella iso kiitos siis illan järjestäjille kaikesta hemmottelusta, ihanille naisille seurasta ja maitokahviperhosen "toukalle" yhteisestä ajasta <3!



lauantai 8. lokakuuta 2016

Uutta ilmettä eteiseen - vinkkaa valaisin

Ilmeisesti jollekin muullekin on joskus käynyt niin, että joutuu tekemään nopeita ratkaisuja tyyliin "kunhan nyt jotakin on". Ja sitten kymmenen vuoden päästä huomaa, että ne väliaikaisratkaisut on ihan hiljaa paikoillaan. Että on unohtanut koko jutun. Tai joutuu päättämään tietämättä, että mitä oikeastaan haluaa. Tätä lajia meillä on eteisen valaistus. Rakennusaikaan sinne on vauhdissa valittu plafondeja. No, valaiseenhan ne toki....mutta kovin hehkeitä ne ei ole, varsinkaan kun niihin kupuihin kertyy kuolleita kärpäsiä (miksi ne sinne ryömii kuolemaan).

Että tässä nyt sitten muutama eteiskuva. Valitut valaisimet näkyvät sekä keittiöön että olohuoneeseen. Mitä sinä tekisit?

Näkymä keittiöstä eteiseen päin:

Olohuoneesta eteiseen:


Jos ei olisi budjetissa rajoja, niin tykkäisin kyllä noista Artekin klassikoista. Toisaalta, tilasta saisi aika rouhean laittamalla pari Ikean Hektaria tuohon korkeampaan osaan vierekkäin...hmmm. Tarvitaan riittävästi valaistustehoa, mutta nyt olis tilaisuus saada eteisestä vähän persoonallisempi. Semmoisia pohdintoja tänään. Nyt ostamaan ulkoilutakkia, tavataan taas!



torstai 29. syyskuuta 2016

Kirjava arki

Ja äkkiä onkin lokakuu - hujauksessa on kulunut tämä syyskuu, jota on tätä kirjoittaessani jäljellä enää päivän verran. Mulle elokuun loppu ja kulunut kuukausi on olleet täynnä sekä tuttuja kuvioita että ihan uusia. Uuden työn aloittaminen on ollut ihanaa. Ja pelottavaa, mahtavaa, väsyttävää, kutkuttavaa, jännittävää, intensiivistä. Ja ihanaa. Kun on ollut tyhjä pöytä, jonka ääreen istua. Uudet ihmiset sekä vanhat tutut lähellä. Isossa pinossa asioita, joita ei vielä ole aiemmin tehnyt, mutta toisessa niitä, joita tietää jo osaavansa. Rimakauhua ja valtavaa innostusta. Kummallisia tuntemuksia siitä, että myös maanantaisin voi olla motivoitunut :D

Viime sunnuntaina pyörähdettiin vielä Etelä-Savon mökillä. Samalle reitille osui Marimekko Outletin "Salainen sunnuntai". Ensin ostin sieltä vaan vähäsen väriä vaatekaappiin, mutta yksi sisustusjuttu jäi niin paljon mielen pohjalle hankaamaan, että soitin vielä perään tädilleni ja pyysin hakemaan mulle yhden. Siitä lisää myöhemmin. Mutta kyllä siellä monta kivaa juttua olisi ollut, taas.




Onpa hienoa kun on iloisenkirjava arki! Ja hei, blogikirppis on ihan pian, nähdäänkö lauantaina?

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kirppistelyfiilistelyä

Yhteistyössä: Jyväskylän aikuislukio

Parin viikon päässä häämöttää hauska tapahtuma, Jyväskylän blogikirppis. Kyseessä on jo neljäs kerta kun tapahtuma järjestetään, tällä kertaa yhteistyössä Jyväskylän aikuislukion kanssa. Tähän yhteistyökutsuun oli helppo vastata kyllä, kahdesta syystä; kirppispöydän varaaminen on erittäin hyvä syy käydä läpi omia kaappeja sellaisella KonMari-henkisellä otteella. Aina löytyy esineitä, jotka ovat tuottaneet itselle iloa, mutta ovat sen tehtävän jo täyttäneet eli joutaisivat iloksi jollekin toiselle. Sittenhän on myös se vanha viisaus, että toisen roska on toisen aarre. Itse olen sitä mieltä, että kannattaa kirppiskamoja kootessakin tajuta että joskus roska on ihan vaan roska :D.

Toinen syy, mikä sai innostumaan mukaan on opiskelu, joka siis liittyy tapahtumaan tuon yhteistyökumppanin kautta. Koska itse sekä työskentelen koulutusalalla, että päivitän tutkintoani työn ohella, käytän miellelläni tilaisuuden sanoa, että uuden oppiminen kannattaa aina! Tuosta aikuislukiosta sitäpaitsi tulee mieleeni entinen työkaverini, joka päätti ottaa haltuun uuden kielen, opiskeli sitä aikuislukiossa pari vuotta ja loppujen lopuksi kirjoitti sen viime keväänä. Hatunnoston (vai pitäiskö sanoa lakinnoston) arvoinen suoritus! Postauksen lopussa aikuislukion pieni puheenvuoro.

Tapahtuman tiedot tarkemmin: 
Blogikirppis lauantaina 1.10. klo 12–15. Kirppispaikkana toimii Harjun oppilaitoskiinteistö osoitteessa Sepänkatu 3.  Tapahtuman aikana on myös mahdollista herkutella kahvilan tuotteilla. Kahvilassa voit maksaa pankkikortilla, mutta ostoksia varten tarvitset mukaan käteistä (lähimmälle automaatille on jonkin verran matkaa).
 
Mukana olevat huikeat 19 bloggaajaa:
Annukan aurinkoiset | Anypauline | Avec Ave | Kotitalosta | Kuiskauksia | Laura Adalmiina 
Littlebigthings | Maitokahviperhonen | Mimosan kotona | Minishow | Minna bakes | Minna Rajala | Modernisti kodikas | Paluumuuttaja | Pilkkeitä | Skandilinjalla | Stay fresh 
#vainanettejutut | Valkoisen vuoren rinteillä 

Jyväskylän aikuislukio on koulu kaikkia aikuisia varten. Siellä on mahdollista opiskella uusi kieli tai kohentaa olemassa olevaa kielitaitoa. Opiskelija voi suorittaa loppuun kesken jääneet lukio-opinnot tai suorittaa ne aikuislukiossa alusta loppuun. Opiskelu on tavoitteellista ja siksi tehokasta, mutta joustaa aina opiskelijan oman elämäntilanteen mukaan. Opiskella voi joko oppitunneille osallistuen tai verkkokursseilla – molemmilla saa opettajan ammattitaitoista ohjausta. Tarkempi opetustarjonta osoitteessa www.jao.fi/aikuislukio

 Tavataan kirppiksellä, eikö?

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Uusi printti olohuoneen seinälle

Elokuun lopussa pyörähdin Jyväskylän Kankaalla Designtori-tapahtumassa. Siellä olikin monta myyntipistettä täynnä kivoja juttuja, ympäristönään vanha tehdassali. Tapahtuma sopi miljööseen kuin nenä päähän, vaikkakin tilaa olisi voinut ottaa haltuun vähän reippaammin, sen verran paljon oli porukkaa ahtautunut käytäville.



Blawhi Graphics myyntipiste
Paikalle oli pystyttänyt tyylikkään myyntipisteensä myöskin Blawhi Graphics. Siellä oli näytillä printti, joka väitti kuuluvansa meidän olohuoneen seinälle. Nimittäin tämä:

Himmeli-printti olohuoneessa
Himmelissä on joku "juttu". Meillä ei ole yhtään sellaista perinteistä olkihimmeliä, enkä sellaista kaipaakaan. Tykkään kaikenlaisista modernisoiduista versioista, kuten nyt tästä printistä. Ennestään meillä on Pentikin himmeli, valkoista metallia, josta tykkään kovin. Kohtahan senkin voi jo laittaa taas esille. Seuraavaksi ehkä valohimmeli? Tällaisiin kuviin tällä kertaa. Tavataan taas!



lauantai 3. syyskuuta 2016

Joskus sitä kohtaa tuttuja yllättävissä paikoissa

Tässä loppukesästä tein hauskan löydön miehen vanhempien kesäpaikassa. Siellä on lukuisia aittoja, riihi ja lato jotka kätkevät sisäänsä kaikenmoista tavaraa eri aikakausilta, päärakennuksesta puhumattakaan. Nöyrästi kumartuen menin sisään kummitusaitaksi nimettyyn punamullaväriseen hirsiaittaan, ja kappas vaan mitä löysinkään seinältä:

string vintage

Sehän on String! Eikä ihan eilen kaupasta haettu...tai ainakin tuo näyttää minusta alkuperäiseltä Stringiltä, kun katsoo esimerkiksi tuota kohtaa millä hylly kiinnitetään ruuvilla seinään. Hyllyjen kiinnitystapa päätytikkaaseen on tuolta ajalta kyllä kehittynyt, enkä tiedä onko tämä kyseinen hylly joskus maalattu vai onko tuo vihreä alkuperäinen väri. Kaivelin vähän Stringin historiaa ja kävi ilmi että sitä on valmistettu jo vuodesta 1949. Sikäli on täysin mahdollista, että joskus sellainen on Pohjois-Savoonkin kulkeutunut.

Hauskaa on myös se, että tämä pikkuhylly palvelee aitan seinällä samaa tarkoitusta kuin nykypäivän String Pocket. Siihen on koottu asetelma esineitä, joita halutaan pitää esillä, vaikkakin aitassa. Joko appeni tai anoppini (tai kumpikin) on niitä siihen nostellut säilöön, "pois kuleksimasta".

Aika huvittavaa on myöskin se, että String Pocket -hyllyn yhtenä värinä on tällä hetkellä juurikin mintunvihreä. Mökillä on siis hyvinkin trendikäs sisustus, olkoonkin että vähän elämän kolhima :) Tavataan taas!

lauantai 27. elokuuta 2016

Viihtymistä ja vaateostoksia

Viime viikolla sain ilokseni olla mukana blogitapahtumassa. Sellaista ei vielä tämän lyhyen bloggaajaurani aikana olekaan osunut kohdalle, joten perjantai-iltaan liittyi mukavia odotuksia muiden bloggaajien tapaamisesta sekä illan ohjelmasta toki muutenkin. Meidät oli kutsuttu tutustumaan Jyväskylän hotelliuutuuteen, Versoon, joka on aloittanut toimintansa ydinkeskustassa.

Verson aula on sisustettu varsin viehättäväksi. Harvemmin tulee itse majoituttua Jyväskylään, mutta paikka kannattaa pitää mielessä niitä hetkiä varten, kun tarvitaan rauhallinen ja tunnelmallinen paikka istahtaa ystävän kanssa lasilliselle kuulumisia vaihtamaan.



Massasta Verson erottaa ketjuun kuulumattomuus ja mieleenpainuvinta hotellissa on paikallisiin tuotteisiin sekä palveluun panostaminen. Tuotepuolella satsataan lähitarjontaan, suomalaisiin tuotteisiin, hotellihuoneiden baarikaappien sisällöstä alkaen. Saimme myös kuulla että aamiasella käytettävissä on kokki, joka pyöräyttää asiakkaalle vaikkapa juuri halutunlaisen munakkaan. No, aamiaiselle asti emme tällä kertaa jääneet, vaan jatkoimme matkaamme VILAan täydentämään syysvaatekaappejamme.

Aivan aluksi VILAn omistaja Suvi Widgren kertoi meille syksyn ja talven nousevista trendeistä. Siinäpä onkin leidi, joka tietää mistä puhuu. Suvi aloitti vaatealan yrittäjänä jo kymmenen vuotta sitten ja on sittemmin avannut jo neljä muutakin VILAa. Onnea hienosta taipaleesta ja menestystä myös eteenpäin!

On muuten ihan luksusta, kun asiansa osaava ammattilainen auttaa vaateostoksissa. Suvin vinkit jäivät mieleen ja tällä viikolla olenkin ollut tarkkana että paita tulee asianmukaisesti hameen sisään eikä helmaa jätetä roikkumaan, ja että liian pitkät hihat tulee käärittyä oikeaan mittaan. Mukaan tarttui musta hame, VILAn tyylille uskollinen pitsipaita sekä Katjan jo hehkuttama coatigan. Se onkin päässyt jo kirkkaasti suosikkivaatteen asemaan. Perjantaina toimittiinkin sattumalta VILAn mannekiineina molemmat, kun tavattiin lounaan merkeissä ja molemmilla oli (erimallinen) coatingan :D.

Vielähän tuonne jäi monta kivaa juttua ostettavaksi ja lisääkin tulee joka viikko. Jos haluat lukea lisää Verson ja VILAn tarinoista, suosittelen kurkkaamaan Kertun blogin postaukset:

Jos rakastat palvelua, käytä sitä
Asenne ja farkut syksyyn, check!

Lämmin kiitos mukavasta illasta bloggaajakumppaneille, Kertulle järjestänä ja tietysi Versolle ja VILAlle!

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Keinutaan

Viime kesänä meillä tehtiin terasseja taloon. Meni aika loppukesään, ennenkuin niiden lopullinen muoto alkoi hahmottua ja kalustusta päästiin miettimään (ihan valmiiksihan ne pinnat toki saatiin vasta tänä keväänä). Silloin mietittiin että talon eteen terassille olisi kiva sellainen jenkkityylinen keinu, tiedättekö semmoinen kahdenistuttava, joka riippuu ketjujen varassa. Emme sellaista kuitenkaan löytäneet (vaikka tuumittiinkin että voisihan sitä ostaa tavallisen puisen puutarhakeinun ja sitten vaan ripustaa sen ketjuilla). No onneksi emme, koska Seinäjoen asuntomessuilla törmäsimme näihin:

Kyseessä on Seinäjokisen Sapiran tuotantoa olevat mustat jenkkikeinut. Pari viikkoa messureissun jälkeen Kiitolinja kuljetti meille nämä:

Etupuolen terassi sijaitsee aamuauringon puolella. Monen monta mukillista aamukahvia olen jo ehtinyt tuossa nauttia, viimeksi tänään kun elokuinen sunnuntaiaamu helli lämmöllään.


Ja lähes joka kerta aamukahvilla on tarjolla parasta seuraa :).

Tavataan taas!

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kesä purkissa

Onpa ollut erityisen ihana loma. Kesäpäiviä täynnä aurinkoa, iloa ja valoa, ukkosta ja rakeita, rakkaita ja onnea. Tarpeellisia päiviä ilman sovittua ohjelmaa, viikkoja ilman deadlineja, päiviä joita koristaa vain yksi kalenterimerkintä. Päiviä jolloin on ex tempore lähdetty sukulaismökille uimaan ja saunaan tai kieppumaan huvipuistoon. Vähän juhlaakin, kotona ja vieraana. Monta hyvää kohtaamista ja muistoa säilöä purkkiin otettavaksi esiin talven pimeinä iltoina.




Sukulaismökin tunnelmassa on varmasti jotakin tuttua hyvin monille suomalaisille. Moni kesäparatiisi pitää sisällään enemmän tai vähemmän jotakin vanhaa (retroja astioita edes), jotakin uutta (toimivan wlanin) ja jotakin sinistä (taivasta ja vettä).

Heh, muistan kun reilut kymmenen vuotta sitten kirjoitin itsestäni kuvausta jollekin (silloin lähes ainoalle!) nettideittipalstalle. Laitoin siihen että olen "järvisieluinen mökki-ihminen". Se ominaisuus ei kyllä ole näinä vuosina kadonnut minnekään, eikä ole se kumppanikaan joka sitä kautta löytyi <3.



Meidän taloudessa arki on jo alkanut muille, myös ekaluokkalaiselle joka on reippaana lähtenyt koulutielle. Oma arkeni alkaa huomenna. Edessäni on uudenlainen arki, josta tiedän vasta rahtusen. Sen tiedän, että tällä kertaa loman jälkeisestä maanantaista tulee päivä täynnä intoa ja uusia työkavereita :).

tiistai 9. elokuuta 2016

Valoa yöhön - vielä fiiliksiä asuntomessuilta


Jatkanpa vielä postauksen verran asuntomessukuvien parissa. Aiemmassa postauksessa kerroin, miten mustat pinnat veivät huomion messuilla (mikä saattaa enteillä mustan lisääntymistä myös kotona, heh). Kuvia selaillessani huomaan, että vastapainoksi olen kuvannut kivoja pikkulamppuja. Että ehkä sitä valoakin vielä riittää :). Monessa messukodissa oli makuuhuoneen lukuvalot ripustettu katosta asti, sen sijaan että olisi hankittu yöpöydille tai sängyn päätyyn sijoitettavia valaisimia. Se näyttää aika hauskalta. 



Elokuun pimenevissä illoissa on lukuvalo kyllä jo ihan tarpeen. Tämä seuraava muistikortille tallentunut valaisin oli sisätiloissa, mutta siinä on jotain hauskaa terassi- tai rantasaunafiilistä:


Tämä pikkuinen koristi yhtä messujen kesäkeittiötiloista, muistaakseni.

Kumma miten aika rientää. Messukäynnistä on aikaa jo tovi, ilmassa ei ole enää siihen hetkeen liittynyttä keskikesän hellettä vaan loppukesäistä haikeutta. Siihen onneksi sekoittuu aina myös uuden alkua. Puolivuotiaaksi ehtinyt koiravauva vaihtaa kulmahampaita ja huomisaamuna kuopus aloittaa koulutien. Hyvinköhän meitä ensi yönä nukuttaa....auttaisiko se paremmin höyhensaarille jos makuuhuonetta koristaisi tämä:

 Tavataan taas!


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Seinäjoen asuntomessut 2016 | Ideavarkaissa

Jatketaanpa sitten juttua niistä asuntomessuista (tässä aiempi postaus). Messuilla käyminen on vähän niinkuin kävelisi sisustuslehdessä, kivoja ideoita voi sitten soveltaa kotona joko samaan tapaan tai itselle sopivammaksi muokattuna. Meillä kävi sikäli hyvä tuuri, että saimme tutustua kohteisiin ensimmäiset tunnit varsin vähillä jonotuksilla. Tässäpä muutama yksityiskohta, joista ainakin osaa aion "lainata".

Pelkistettyjä yhden kukan tai viherkasvin lehden asetelmia on näkynyt lehdissä ja blogeissa jo jonkin aikaa. Messukohteessa oli hauskasti aseteltu useampi vieretysten, näyttää oikein kivalta:

Neilikoita olohuoneessa Toisessa kohteessa vastaava idea oli nostettu terassin ritiläseinämään. Vaatii jo vähän enemmän vaivaa, mutta toimisi vaikka juhlasomisteena.

Kukkasia seinälle
Pihlajanoksat tuntuivat olevan myöskin varsin suosittuja. Siinäpä onkin aika helppo ja edullinen sisustusidea!

Yksi hauskuus messuilla on katsella kauniita kattauksia, joita koteihin on tehty. Tuossa yläpuolella olevassa kattauskuvassa näkyykin yksi hauska juttu eli harmaantunut puu. Tosi kaunis ja simppeli kattaus. Olispa tosi kiva laittaa ihan justiinsa noin vaikka jouluiseen pöytään puuroa tarjottaessa. Sitten vaan haalimaan jostain tuommoiset "tabletit"...

Vanhaa puuta kattauksessa
Tykkään myös pienistä oivalluksista kuten tässä:

Lempi-kynttilä
Kiva kynttilä ilman puuhelmiäkin, mutta vallan mukavan näkönen noin. Viime vuoden messukuvissani esiintyy useampikin puinen pikkujakkara, tänä vuonna ehdin bongata ainakin tämän yhden. Tämmöiset on jotenkin aina yhtä sympaattisia :) Pikkujakkaroiden fanitus ei ole kovin hankala sisustusvamma, näitähän mahtuu mihin vaan?

musta pikkujakkara
Ja viimeisimpänä hauska "valokuvanaulakko" vai mikähän tämän virallinen nimi on...jäi jostain syystä selvittämättä tarkemmin tämän toteutus. Hupaisa idea kuitenkin :)

pikkunaulakko kuvineen
Semmoisia messumietteitä tällä erää. Tavataan taas!